Ajankohtaiset asiat
- Terveiset vuosittaisesta asiakokouksesta
Vuosittainen asiakokous järjestettiin Tuusulassa Metsäpirtissä 10.5.2025. Zoomin kautta oli myös mahdollisuus osallistua. Kokouksessa oli läsnä toimikunnan jäsenet: Saara Helsingistä, Tiina Espoosta, Katariina Helsingistä, Sirja Espoosta, Harri H. Jyväskylästä, Jari Jyväskylästä, HarriErik Mäntsälästä ja Hanne Riihimäeltä. Lisäksi kokouksessa oli läsnä kolme ryhmien palveluedustajaa (Hyvinkään, Hämeenlinnan ja Ihmelapsien ryhmistä) ja 14 ACA:n jäsentä, joista osa oli paikalla vain osittain. Osallistujia oli siis mukavasti. Iso kiitos kaikille! Toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2024 hyväksyttiin yksimielisesti. Kokous myönsi yhdistyksen hallitukselle tili- ja vastuuvapauden. Kokouksessa käsiteltiin myös AAL Keskuspalvelu yhdistyksen sääntömuutosta. Aluepalvelutoimikunta muokkaa sääntöjä edelleen käyty keskustelu huomioiden. Lopulliset säännöt saadaan vasta kun ne päätetään hyväksyä seuraavassa vuosittaisessa asiakokouksessa jolloin ACA:n maailmanpalvelu on saanut toveriseuran nimenmuutosprosessin päätökseen.
Uusiksi toimikunnan jäseniksi valittiin Marikki Hämeenlinnan ryhmästä kirjavastaavaksi entisen kirjavastaava Jarin jäädessä pois toimikunnasta.Tero Hyvinkään ryhmästä valittiin toisena uutena toimikuntaan varapuheen- johtajaksi. Entisen puheenjohtaja Saaran jäädessä pois toimikunnasta neljän vuoden palvelukauden jälkeen, valittiin puheenjohtajaksi Katariina Helsingistä. Varakirjavastaavaksi valittiin Harri Jyväskylästä. Paljon onnea uusille toimikuntalaisille valinnasta ja tervetuloa mukaan!
- Kirjavarasto on muuttanut!
Kirjavarasto on nyt muuttanut Hämeenlinnaan uuden kirjavastaavan myötä ja halutessasi voit hakea tilaamasi ja maksamasi materiaalin sovitusti kirjavastaavalta ilman postikuluja. Valitettavasti tehtäväkirjat ovat olleet loppu jo tovin. Uusia tehtäväkirjoja saadaan syksyllä.
- ACA- kesäpäivät 14 – 20.7.2025 Hyvinkäällä
Nyt on se aika vuodesta, että Kaitaniemen kesäpäivät ovat ihan lähellä. Tilaa on vielä mökeissäkin. Majoitus 10 €/yö, alle 12-vuotiaat 5 €/yö ja alle 2-vuotiaat ilmaiseksi. Leiriytyminen (oma teltta, asuntoauto/-vaunu) sekä päiväkävijät puoleen hintaan. Sitovat ilmoittautumiset 7.7.25 mennessä sähköpostitse acakesapaivat@gmail.com. Huomioithan, että sähköpostiosoite on muuttunut! Lisätiedot: https://www.aal.fi/tapahtumat/
- Ryhmäuutisia
Itäkeskuksessa on aloittanut uusi ryhmä ACA ratkaisu, joka kokoontuu maanantaisin klo 19-20.30. Onnea ja menestystä uudelle ryhmälle! Useat ryhmät ovat myös jääneet kesätauolle. Tarkemmat tiedot https://www.aal.fi/ryhmat/ajat/
Kansainväliset asiat
- Ryhmien tietojen rekisteröiminen ja päivittäminen maailmanpalvelulle (WSO)
Tällä hetkellä maailmanpalvelun tietokannasta löytyy 22 Suomessa toimivaa ACA ryhmää, joista 17 tiedot on viimeksi päivitetty vuonna 2022 tai 2023.
Ainoastaan maailmanpalvelun ryhmälistaukseen rekisteröityneet ryhmät voivat lähettää äänivaltaisen edustajansa maailmanpalvelun asiakokoukseen ja osallistua syksyllä 2025 äänestykseen toveriseuran uudesta nimestä!!
Seuraavasta linkistä voit rekisteröidä ryhmäsi: Meeting Register – Adult Children of Alcoholics & Dysfunctional Families. Samoin on tärkeää, että jo rekisteröityneiden ryhmien tiedot ovat rekisterissä ajan tasalla. Jotta maailmanpalvelu voi palvella toveriseuraa parhaalla mahdollisella tavalla, se pyytää jokaista ryhmää tarkistamaan vähintään kerran vuodessa, että sen maailmanpalvelun nettisivuilla listatut tiedot, mukaan lukien yhteyshenkilön tiedot, ovat ajantasaiset. Varmistathan siis, että ryhmäsi tiedot ovat oikein!
Jo rekisteröidyn ryhmän tietojen päivittäminen: Mene osoitteeseen Meeting Search – Adult Children of Alcoholics & Dysfunctional Families, etsi kokouksesi ja napsauta “päivitä tämä kokous”. Jos ryhmäsi yhteyshenkilöiden tiedot eivät enää ole ajantasaiset, lähetä maailmanpalveluun sähköpostia osoitteeseen meetings@acawso.org.
- ACA nimenmuutos: Fellowship Group Voting – Adult Children of Alcoholics & Dysfunctional Families
Vuoden 2025 ABC:ssä hyväksyttiin syyskuussa 2025 alkaa neljän kuukauden kestoinen toveriseuran äänestysmenettely, ehdotetulle ACA-nimen muutokselle. Kirje lähetetään toveriseuralle elokuun puoliväliin mennessä, jossa kerrotaan ehdotetun uuden nimen ”Adult Children of Alcoholics and Dysfunctional Families” (ACAD) neljän kuukauden äänestysjakson aloituspäivämäärä. Ehdotetun nimen epävirallinen suomennos on Alkoholistien ja toimintahäiriöisten perheiden aikuiset lapset. Lisätietoja: Fellowship Group Voting – Adult Children of Alcoholics & Dysfunctional Families
Muut asiat
- Ehdotuksia VAK 2026 pitopaikaksi
Onko sinulla mielessä mökkiryhmä tai leirikeskus tms. jonne mahtuisi majoittumaan n. 30-40 henkeä ja jossa voisi olla omat ruuat? Paikan tulisi olla myös esteetön sekä mielellään hyvien kulkuyhteyksien päässä ja lisäksi kohtuuhintainen. Vinkkaathan paikasta toimikunnalle (aluepalvelutoimikunta@acasuomi.fi), niin löydetään paras mahdollinen pitopaikka ensi vuoden vuosittaiseen asiakokoukseen!
- Toimikunnan kokoukset syyskaudella
Kokouspäivät ovat aina kuukauden 1. sunnuntaina klo 10: 3.elokuuta, 7.syyskuuta, 5. lokakuuta, 2. marraskuuta ja 7. joulukuuta. Pyydäthän linkin sihteeriltä sihteeri@acasuomi.fi viimeistään kokousta edeltävänä tiistaina. Tervetuloa mukaan!
Lämpöistä ja lempeää kesää!