Täällä toinenkin uusi esittäytyy :)

Avoin kyselypalsta AAL:ään menemistä harkitseville ja uusille alkkareille. Alkkarit vastaavat.

Valvoja: webmaster

Täällä toinenkin uusi esittäytyy :)

ViestiKirjoittaja LasiEnkeli » 19 Heinä 2011, 22:10

Heippa kaikille! Olen 23-vuotias nainen ja isäni on alkoholisti. Hänen isänsä oli myös alkoholisti, ja kuulemani mukaan he ovat kuin toistensa peilikuvat (papastani en paljoa muista, muuta kun että aina hänet nähdessäni hän oli juovuksissa), joten historia on päässyt toistamaan itseään. Isäni on aina juonut, muistan lapsuudestani monet hänen riitansa äitini kanssa, kuinka kyhjötin avuttomana oman huoneeni nurkassa nalle sylissä ja kuuntelin jokaisen sanan jota huudettiin. Aina riidan päätteeksi ovi pamahti, ja isä lähti. Hän oli viikkoja ryyppyreissuillaan, ei tiedetty onko hän hengissä kun ei koskaan itsestään ilmoitellut. Toisinaan silloin kotona oli helpompi hengittää, mutta aina kaipasin isää kovasti. En ymmärtänyt miksi hän lähti. Aina kuitenkin hän palasi uudelleen ja kaikki oli hetken hyvin. Tehtiin asioita perheenä, oltiin hetki onnellisia. Kunnes taas koitti aika, että isä katosi ja taas huoli, pelko, suru ja murhe valtasi kaiken.. Näin vuodet vieri, kunnes olin teini-ikäinen ja äitini päätti ottaa eron. Isäni varsinainen alamäki alkoi siitä. Hän koki että olin ainoa joka hänellä on jäljellä samoin kun minäkin koin olevani velvollinen uhraamaan kaiken, jos hän tarvitsi apuani (rahaa, tupakkaa, ruokaa, yösijan. Aikuiseksi kasvaminen oli raskasta, isän toistuvien itsemurha uhkaus puheluiden, sairaala reissujen (erilaiset tapaturmat), yms tapahtumien ohella. 2 viimeisintä vuotta on ollut raskaimmat. Hän on ollut sairaala hoidossa pahoinpitelyjen vuoksi, maksamattomien sakkojen vuoksi vankilassa, viinavelkoja, (kuulemani mukaan myös jonkun sortin pillereitä viinan kanssa..) Ystävät ja läheiset sanovat että isäsi on aikuinen ihminen, etkä voi auttaa häntä vaikka kuinka haluaisit. Ja voi luoja kuinka olenkaan vuosien aika yrittänyt...tiedän että muutoksen täytyy lähteä hänestä itsestään, mutta en jaksa uskoa enään muutokseen ja odotan koko ajan vain loppua, puhelua sairaalasta. epätoivoisesti olen yrittänyt tähän jo henkisesti valmistautua. tunteet ovat niin sekavia ja ristiriitaisia ja vaihtelee päivän mukaan, on vihaa, katkeruutta, surua, sääliä, rakkautta ja ennenkaikkea paniikinomaista pelkoa siitä koska hän kuolee ja miten sekä että viina on jo voittanut, ja syyllisyyttä siitä että miksi en voinut auttaa. Paniikkihäiriöni uskon puhjenneen jatkuvan stressin ja paineen alla..Olen erään alkoholistin joskus kuulleen sanoneen vaimolleen; "mitä juomiseni muille kuuluu, tämä on minun ongelmani jos mitään ongelmaa edes on.." alkoholismi on todistettavasti myös lähipiirin sairaus, ja se tekee minusta toisinaan katkeran..haluaisin elää ilman alkoholin jatkuvaa varjoa pääni päällä..On kausia jolloin pystyn keskittymään muihin asioihin ja nauttimaan elämästä, mutta se ei ole pysyvää... haluaisin itselleni pienen lapsen äitinä mielenrauhan, ja lähdin tänne kirjoittelemaan vertaistuen toivossa :) kirjoitelkaahan kommentteja, kiitos :)
LasiEnkeli
 
Viestit: 1
Liittynyt: 17 Heinä 2011, 20:36

ViestiKirjoittaja vesiheina » 05 Elo 2011, 11:51

Itse ihan samaa avuttomuutta vuosikausia kokeneena - otan osaa.
Näin jälkeenpäin ajattelen itsestäni, että olisin ehkä voinut kirjoittaa vanhemmilleni kirjeen, jossa olisin kertonut, miltä minusta tuntuu, kun he juovat.
Humalassa olevalle ihmiselle on aivan turha puhua. Ehkä kirje olisi tavoittanut heidät selvänä hetkenä... Mutta nyt he ovat jo molemmat kuolleet, ja olen vuosia tehnyt sopua mielessäni. Vähitellen juominen on hiutunut vain yhdeksi asiaksi heissä, ei enää päällimmäiseksi. Ja uskon jo senkin, että he omalla tavallaan rakastivat minua, eivät vain kyenneet sitä aina näyttämään, tai sen ajatuksen mukaisesti elämään. Tajuaahan sitä jo itsekin, että on hyvin vajavainen ihminen, eikä aina saa itsestään irti sitä mitä toivoisi ja muille soisi.
Toivon että opit huomaamaan ja uskomaan, että olet arvokas ihminen ja kaiken rakkauden ja huolenpidon arvoinen. Toivon myös että saat itsellesi hyvitystä elämällä nyt oman lapsesi kanssa sellaista lapsuutta jonka olisit itsellesi toivonut. Isäsi voit toivottaa tervetulleeksi, mutta vain selvinpäin - tämän sanominen voi olla hyväksi teille molemmille. Harmi vain, että alkoholisti harvoin on selvin päin, humalassahan kaikki luistaa hänestä kuin vesi hanhen selästä.
Rakastahan itseäsi! Ja jos kaipaat tukea muilta saman kokeneilta, tule ryhmään!
Liisa
vesiheina
 
Viestit: 465
Liittynyt: 01 Kesä 2006, 17:49
Paikkakunta: Joensuu


Paluu Kysymyksiä AAL:stä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron