Kirjoittaja kalle » 21 Huhti 2010, 10:17
Erittäin hienoa että olette jaksaneet pitää ryhmän käynnissä. Tampereen ryhmä oli kotiryhmäni kun asuin siellä vuoden verran joitain vuosia sitten, joten sieltä on paljon lämpimiä muistoja. Ilman ryhmän tukea kaupunkiin asettuminen olisi varmasti ollut paljon hankalampaa, sain ystäviä ja oma toipuminen eteni. Olen sen jälkeen etäältä seurannut ja kuullut ryhmän kamppailuista, mutta sydämestäni toivon että ryhmä selviää ja alkaa taas kasvaa.
Taitaa olla AAL-ryhmissä aika yleistä, että väki vaihtuu tiheään ja vanhat jäsenet jäävät pois. Tämä koskee myös minua - toipumiseni pääpaino on jo pari viime vuotta ollut toisessa kahdentoista askeleen ohjelmassa. Siitä huolimatta koen edelleen suurinta yhteenkuuluvuuden ja kotoisuuden tuntua AAL-ryhmässä aina kun pääsen palaverissa käymään. Minulla ei ole tänä päivänä epäilystäkään siitä, että AAL-ryhmiin tulo aikanaan pelasti henkeni.
Tänä päivänä nautin elämästä, koska ohjelma on antanut minulle eväät selvitä kaikista vastaan tulevista yllätyksistä. AAL-palavereissa vietetyt tuhatkunta tuntia ovat avanneet ovia ja antaneet rohkeutta toteuttaa monia asioita, jotka eivät yksin ja omavoimaisesti olisi koskaan toteutuneet. Olen saanut toivottaa tervetulleeksi elämääni rakastavia ihmisiä, toimivan parisuhteen, päässyt mukaan uusiin harrastuksiin ja seuraavaksi aloitan tutustumisen vanhemmuuden mukanaan tuomiin haasteisiin. Katkeruus menneitä vaikeuksia kohtaan on kaikonnut. Paitsi palaverit, minua on auttanut AAL-kummin kanssa työskentely ja säännöllinen yhteydenpito ryhmätovereihin myös palaverien ulkopuolella.
Tämä virtuaalinen puheenvuoro siis toipumisterveisinä Tampereen ryhmään. Jos jaksatte ryhmää pitää pystyssä, olen varma että siitä seuraa pelkkää hyvää elämäänne. Teette tärkeää Kahdennentoista askeleen työtä vaikka välillä voi tuntua turhauttavalta väen vähyys. Toivon että pääsen jonain sunnuntaina käymään ryhmässä, kun taas tulen viikonlopuksi Tampereelle.
Voimia!
Kalle