Paniikki ryhmään menemisestä...

[davidina]

Hei,

Olen tosi traumatisoitunut alkoholisti-mielenterveysongelmaisen äidin lapsi, siis aikuinen, 31v. Minun kohdalla kulissit romahti jo 7 vuotta sitten, ja alkoi mielisairaala ja lääkityskierre. Olin siihen asti supervahva menestyjä, akateemisesti koulutettu jne.

Ilmeisesti henkinen&fyysinen väkivalta lapsena on ollut niin traumaattista, että muistini on mennyt lukkoon. Lopetin 2v sitten lääkitykset, menin naimisiin ja töihin, mutta traumani olivat käsittelemättä. Elämä muuttui ulkoisesti sen verran turvalliseksi, että muistot - lapsen tuntema kuolemanpelko - on tullut. Olen oksentanut kauhusta. Silti tiedän, että kaikki on hyvin, enkä minä ole syypää.

Tarviisin apua - etsin terapeuttia traumaterapiakeskuksesta. Voiko näin vaikeista olosuhteista tullut tulla ryhmään. Tiedän, että tämä on ainoa tie.

Voin paeta lopun elämäni tai kohdata vaikeat asiat. Yksin en pärjää.

[kirjava]

Hei davidina, rohkeasti vain joukkoon, meitä löytyy ryhmissä joka lähtöön. Ja itsestäänhän voi aina kertoa tasan sen verran kuin sillä hetkellä haluaa, tai passata puheenvuoron jos ei halua puhua. Kaikki on vapaavalintaista.

Itsekin olen mielenterveysongelmaisen alkoholistiäidin tytär, ja yhtä lailla traumaterapeuttia vailla, lääkäri kirjoitti tänään sairaslomaa masennuksen takia sekä suositteli traumaterapiaa. Että jotakin yhteistä löytyy heti..

Viimeinen lause kuulosti ihan siltä kuin olisin sen itse kirjoittanut aikoinaan päiväkirjaani - tosin aina toisinaan tulee tarve kirmata pakoon.. ja palata nöyrästi sorvin ääreen kun pahin paniikki hellittää.

Mutta ryhmässä käyminen on kyllä antanut paljon, toisten puheenvuoroista löytää aina itseään, ja huomaa kerta toisensa jälkeen ettei ole yksin.

[tyttö68]