Raitistunut vanhempi

Avoin kyselypalsta AAL:ään menemistä harkitseville ja uusille alkkareille. Alkkarit vastaavat.

Valvoja: webmaster

Raitistunut vanhempi

ViestiKirjoittaja Magda » 14 Marras 2006, 11:12

Alan pikkuhiljaa oivaltaa, että minua on kohdannut oikea onnenpotku. Kun kuuntelee ihmisiä ja lukee juttuja, niin valtaosalla alkoholisti-vanhemmat/vanhempi edelleen juovat/juo. Minulla kuoli isä alkoholiin, kun olin 8-vuotias. Äiti masentui sen seurauksena ja alkoi juoda ja käyttää pillereitä sekä hankki itselleen vielä juopon äijän, kun olin 12-vuotias.(Joka veljensä kera ahdisteli minua seksuaalisesti.)
Äiti joi reippaasti viitisentoista vuotta, kunnes raitistui kymmenisen vuotta sitten. Minulle on vasta pari vuotta sitten alkanut valjeta, kuinka suuren lahjan olen saanut. Hän on käynyt hoitamassa itseään ja pyytänyt minulta anteeksi moneen kertaan, ja olemme keskustelleet asioista. Mutta silti vasta vuosi sitten kerroin hänelle oikeasti, omana itsenäni, miltä asiat minusta ovat tuntuneet ja kyselin sellaisia asioita, joista aiemmin ei ole ns. saanut puhua. Ja nyt alkuvuodesta minusta tuntui ensimmäisen kerran, että pystyn antamaan äidilleni anteeksi. Ja sanoinkin sen hänelle. Sen jälkeen olen alkanut eri tavalla kasvaa. Ja välimme ovat lähentyneet paljon. Joskus vain tuntuu, etten ansaitse tätä ja että miten tämä voi olla mahdollista, kun niin monella muulla asiat eivät ole näin. Mutta onneksi aika harvoin. Mutta loppujen lopuksi, olen saanut äidiltäni todella hienon esimerkin, miten voi selviytyä ja löytää itsensä vielä vanhoilla päivillä. :DKiinnostaisi tietää, onko täällä muita, joilla on vastaavia kokemuksia?
Magda
 

Paluu Kysymyksiä AAL:stä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron