Uusi aal ryhmässä

[Neff]

Hei! Olen käynyt muutaman kerran aal ryhmässä kuuntelemassa ja haluaisin itsekkin kertoa omista kokemuksistani mutta tiedän etten pysty kertomaan mitään itkemättä. Tiedän kyllä että kukaan ei ajattelisi siitä mitään ihmeellistä jos itkisin mutta silti se puhuminen tuntuu sen itkemisen takia niin ylitsepääsemättömältä. En usko että voisin olla itkemättä vaikka kävisin kuuntelemassa siellä muiden juttuja monta monta kertaa.. Pelkään sitä etten saa sanotuksi mitään itkemisen takia. Ja olen myös miettinyt sitä että haluaisin tavallaan kertoa isälleni joka on alkoholisti että käyn aal ryhmässä mutta en tiedä onko se hyvä idea.. Oletteko te muut kertoneet vanhemmillenne tai muille jotka ovat vaikuttaneet elämäänne niin että olette päätyneet menemään aal ryhmään?

[browneyedgirl]

Hei Neff,
kirjoituksesi rohkaisemana minäkin tässä ensimmäistä viestiäni ikinä tälle keskustelufoorumille kirjoitan...
Mitä pahaa on itkussa? Tai siinä että alkaa itkeä niin ettei pystykään puhumaan enempää? Sanon tätä varmaan yhtä lailla pienelle itselleni kuin sulle. Koska jos sitä itkua on tarkoitus tulla niin parempihan se on että antaa sen sitten tulla. Itse olen itkenyt ihan kaupan kassajonossakin, lenkillä jne. vaikka vastaan on tullutkin ihmisiä (asun toki isommassa kaupungissa missä oikeasti ihmiset "katsoo vaan ohi"). Ei itkuun kuole, en ole minäkään kuollut vaikka mun on tässä aikuisella iällä on pitänyt tuskaani ulvoa kuin pieni lapsi.
Oma ongelmani lienee lähinnä siinä etten luota ihmisiin, oikein keneenkään ja se tuntuu olevan ylitsepääsemätön este ryhmään menemiselle. Olen ehtinyt alkoholistin lapsena alkoholisoitua itsekin ja kävin aikanaan lukemattomia aa-palavereita (olin yli 3 vuotta raittiina ja nyt talvella tapahtui pari retkahdusta) mutta erityisherkkänä ihmisenä en kykene enää istumaan siellä koska koen tulevani jotenkin aina arvostelluksi "vanhempien ja viisaampien" taholta. Luulen että olen nyt oppinut syyttämään itseäni aivan liikaakin asioista, ihan kaikesta, isäni kuolemasta, pikkusiskon ja veljen päihdeongelmista ja rikollisuudesta ja äitinikin kuolemasta. Mun pitäis jotenkin löytää oma itseni, en tiedä edes olisiko aal-ryhmä sopiva paikka haparoida johonkin suuntaan tästä jamasta. Mua on hyväksikäytetty elämäni aikana ihan kaikilla mahdollisilla tavoilla ja olen tottunut siihen että jos pyydän joltain, ihan keneltä hyvänsä jotain niin lasku tulee perästä. Sitten taas jos itse teen hyviä asioita toisille aivan ilmaiseksi, pieniä yllätyksiä, ostan vaikkapa jonkun lahjan tai löydän jonkun hauskan jutun ilmaiskorista ja annan sen jollekin, teen taloyhtiön pihalla lumitöitä tms.... koskaan en saa sitä hyvää takaisin vaan minulta ollaan päinvastoin vailla lisää tekoja ja lahjoja.

[Neff]

Ei siinä olekkaan mitään pahaa mutta se vain tuntuu niin vaikealta niin monen tuntemattoman edessä..ja kun ei ole koskaan saanu näyttää tunteitaan eikä ole saanut itkeä kotona koska se on ollut vain heikkouden merkki niin se on tavallaan jäänyt tavaksi ja pinttynyt päähän että kaikki ajattelee niin vaikka tiedän ettei asia niin ole..

[Neff]

Ja juuri nuiden asioiden takiahan sinulle aal voisi olla todella hyvä paikka..ainakin kirjoituksesi perusteella syytät aivan liikaa itseäsi ja olet liian ankara itsellesi. Itsekkin syyttelen itseäni paljon asioista ja toisinaan olen myös liian ankara itselleni ja se on myös yksi syy miksi halusin kokeilla aal:lää ja ainakin se tuntui paikalta jonne haluan mennä toisen kerran ja toivon todella että saisin siellä ajatuksiani parempaan suuntaan.

[vesiheina]

Hei,
nuo on niin tuttuja teemoja itsellenikin.
Meillä sanottiin aina, että naama peruslukemille, jos mieli pahottui tai suututti epäoikeudenmukainen kohtelu. Ja itkeminen oli heikkoutta, joka oli kielletty. Aikuisena tajuaa, miten sairasta tuo on! Itkeminen on normaali reaktio, se on kehon tapa purkaa ja vähentää ahdistusta. Kyynelten mukana kehosta poistuu stressihormoneja - itku on terveellistä! Ja on normaalia ja tervettä reagoida ahdistukseen ja epäoikeudenmukaisuuteen. On ok suuttua tai itkeä. Tätä normaaliutta on itse joutunut opettelemaan aikuisiällä. Ja miulle oli läpimurto tapaus, kun töissä yksi ihminen loukkasi. Menin itsekseni itkemään, kuten aina. Sitten sisuunnuin, ja ajattelin, että nähköön mitä sai aikaan! Kun mie sen tekojen takia itken, meen kysymään, että tätäkö tarkoitit? Ja menin. Ja itkin vaikka pelotti ja hävetti. Mutta menin kuitenkin. Kysyin, että tätäkö tarkoitit teollasi? No hän oli ihan hämillään, ja sanoi, että kyllähän sie nyt leikin kestät. Mie sanoin että miulle tää oli tärkee ja arvokas asia, miusta se tuntu pahalle että sie et sitä arvosta vaan pilailet. No se pyyti anteeksi ja sanoi että tietysti mie sinnuu arvostaa. Se oli hyvä kuulla. Annoin anteeksi ja olin eniten tyytyväinen itseeni. Mie sain murrettua vanhan kaavan, mie arvostin itseeni ja menin jutun pohjaan asti. Kysyin tärkeen kysymyksen: Tulkitsinko oikein? Sillä se mikä minnuu eniten loukkas oli miun oma tulkinta tän ihmisen teosta: että hän halvensi minua, ei arvostanut. Tätä hän ei tarkoittanut. Mikä helpotus! Tää on tosi tärkee kysymys jota suosittelen muillekin. Tulkitsinko oikein?
Tervetuloa ryhmään! Kaikki me ollaan vajaita, ja ihmisiä, mutta ymmärrämme.

[kaneli]

Heippa,
Mie oon käyny yhessä toisessa ryhmässä kun AAL:ää ei täällä meillä päin ole. Ekal kerral päätin et meen ja kuuntelen, mut sit kun oma vuoro lähesty ni kai siin muit kuunnelles tuli semmoin olo et kyl mieki haluun jotain sanoo. Ei se sit niin helppoo ollutkaan ja en saanu nimeeni sanottuu ennenkun aloin itkee. Sit sain sanan pari ulos kerrallaan, pitkiä aikoja oli pakko olla vaan hiljaa ja hengittää, kasata itteensä. Tuntu ihan hirveen hyvältä loppujen lopuks saada ees se vähä ulos. Ja se tunne, kun kukaan ei sanonu et "mitä sie nyt siinä vollotat" tai "älä nyt jaksa olla tommonen" oli mulle uutta ja tuntu tosi hyvältä. Toisel kerral oli sit jo tosi paljon helpompaa puhua! Jos haluat käyttää puheenvuoros ryhmäs ni tee se ihmeessä, saat siit varmasti paljon hyvää. Ryhmäs käynti ja nimenomaan se puhuminen siel on alkanu opettaa mulle sit et se tunteitten näyttäminen on ok. :--) Tsemppiä Neff!

[tanssija]

Hei! Äiti kuoli 2 viikkoa sitten! Huomenna menossa ensimmäiseen aal-ryhmään! Pitänyt mennä monta kertaa, aina estänyt itseään menemästä. Töissä pitää jaksaa, tunteita ei voi näyttää siellä, töitten jälkeen pitää jaksaa hoitaa asioita, äidin asioita, omia asioita...painajaiset tulee koko ajan, näkee äidin, kuulee hoitajan sanat, liian väsynyt edes itkemään...

[tanssija]

Itelleenkin tuttua ettei aina tiedä käyttäytyykö ihmiset niin ilkeesti vai luulenko vaan...En enää tiedä mikä tapahtuu oikeesti ja mikä vaan oman pään sisällä...huomenna ensimmäisen kerran aal-ryhmään! Luulen että tarvitsen sitä juuri nyt!

[vesiheina]

Toivottavasti meni hyvin!
Voit kiitellä itseäsi rohkeudesta - ja muutenkin näin synkkää syksyä eläessä voisi itse kunkin olla hyvä tehdä pikku harjoitus siitä, mitä hyvää itsessä onkaan.