Kirjoittaja vesiheina » 28 Loka 2014, 14:32
Tuo on kyllä loistava idea Elviira!
Tarvetta varmaan olisi.
Ongelmana on vain se, että päinvastoin kuin esim. AA:ssa, jossa ihmiset jatkavat ryhmissä käymistä usein loppuelämänsä, meillä aal:ssä usein käy niin, että kun hieman toivutaan, jättäydytään toiminnasta pois. Eli juuri ne, joilla olisi tuota toivomaasi kokemusta.
Ehkä siitä huolimatta voisimme yrittää ottaa tuon tavoitteeksi. Kokemuskouluttaja. Tiedän että esim. Al Anonilla, alkoholistien läheisillä, on ihmisiä, jotka tekevät juuri tuota työtä mistä puhut. Myös palvelevasta puhelimesta olemme haaveilleet kauan, mutta emme ole saaneet osallistumista aikaiseksi.
Anonymiteetin suojelu on joskus otettu niin tiukkapipoisesti, ettei ole ollut mitään yhteystietoja, kelle soittaisi, ja niin sitä pysytään piilossa. Mutta nykyisin ryhmillä jo on esillä yhteyshenkilöiden numeroita.
Mutta että tavoitteen voisi saavuttaa, se on ensin asetettava. Asia on tehtävä näkyväksi ja otettava työn alle, edes omaan mieleen muhimaan.
Järjestönä meillä ei ole ollut minkäänlaista virallista linjausta tuollaisesta toiminnasta. Jokainen ryhmä on yksin tehnyt mitä on jaksanut. Keskitettyä tiedotusta on ollut vain viiden vuoden välein, 20v. ja 25-vuotisjuhlan alla, jolloin lähetettiin lehdistötiedotteita runsain mitoin. Kyllähän meidän toimintamme on mielenterveystyötä, ennalta ehkäisevää, hoitavaa ja kuntouttavaa, ja päihdetyötä myöskin.