Vanha pj. muistelee

[vesiheina]

Vanha pj. muistelee

Vanhan valaan kapakassa... Ehkä on hyvä merkitä jotain vanhaa muistiin, ettei historia pääse vallan unohtumaan. Kauan sitten, kaksituhattaluvun alussa Suomen AAL toimi kaksikymmenvuotisen oman perinteensä mukaan. Toiminta Suomessa alkoi, kun Tommy Hellsten perusti ensimmäisen ryhmän ja toi toiminnan mallin. Mitään kirjallisuutta ei ollut, vaan alkuun luettiin kirjaa Virtahepo olohuoneessa.
Patjapalaverit kuuluivat toimintaan heti alusta lähtien. Patjapalaveri siis tarkoittaa palaverin pitämistä niin, että kaikki makailivat rentoina omilla patjoillaan. Yleensä puheenvuoron pituutta ei rajoitettu, eikä puheenvuorojen järjestys aina ollut tiukasti kiertävä, vaan vuoron otti se joka tunsi tarvetta puhua.
Kirjallisuutta käännettiin pikkuhiljaa omin voimin englantilaisista teksteistä, joita satuttiin saamaan käsiin, askel kerrallaan. Näin muodostui vähitellen Askelvihko, josta myöhemmin otettiin useita painoksia.
Suomen AAL kasvoi siis omin voimin. Täällä ei käynyt mitään amerikkalaisia AAL-saarnaajia mormonityyliin, vaan meille muodostui omia perinteitä. Puhuttiin palveluedustajista ja palvelusta. AAL-yhteisön yhteisissä tehtävissä ei ollut johtajia, kuten yhdistystoiminnassa on, vaan palvelijoita. Näitä palvelutehtäviä olivat ryhmän vetäjä, rahastonhoitaja ja sihteeri sekä palveluedustaja. Vetäjä avasi ovet ja keitti kahvit, usein myös luki askeleen tai perinteen, sihteeri kirjasi ylös asiakokousten päätökset ja rahastonhoitaja huolehti ryhmän rahoista ja tilistä. Palveluedustajan tehtävässä oleminen tarkoitti yhteyden pitoa muihin ryhmiin ja toimikuntaan.
Koko maan AAL-toimintaa ohjaamassa oli toimikunta, johon valittiin edustajia eri ryhmistä. Puheenjohtaja vastasi siitä, että esitettyihin aloitteisiin tartuttiin. Tämä noin kahdeksan ihmisen porukka ei ollut palveluedustajia. Heidän tehtävänään oli hoitaa kaikkien ryhmien tarvitsemia palveluita. He vastasivat siitä että yhteisen AAL-pikkujoulun järjesti joku ryhmä, syötiin jouluateria, laulettiin joululauluja ja pukkikin kävi. AAL:n kesäviikon paikkavaraukset kuuluivat myös toimikunnan tehtäviin. Jumijärvelle kokoonnuttiin kahdeksi viikoksi. Joskus koko aika oli avoin koko perheille, ja joskus aika jaettiin niin, että yksi viikko oli vain aikuisille. Jokaisen päivän ohjelma oli erilainen, sillä aina yksi aal-ryhmä kehitti yhden päivän ohjelman. Jumilla tehtiin silloin tunteiden teatteriharjoituksia, muovailtiin savea, ajeltiin mönkijöillä, leivottiin pullaa, pidettiin kuvataidepalavereja, käytiin aal-lupausten vaelluksella ja improiltiin. Oli hunajasaunaa ja jalkahierontaa, kosketusharjoituksia ja rivitanssia. Sisäiseen lapseen tutustuttiin näyttelemällä, piirtämällä tai muistelemalla omia lempileluja, ja käymällä kirjeevaihtoa lapsen kanssa. Oi niitä aikoja...

Toimikunta varasi myös vuosittaisen asiakokouksen paikan ja kirjoitti siihen esityslistan.Vuosittain maaliskuun loppuun mennessä kokoontuivat kaikkien ryhmien palveluedustajat asiakokoukseen eli Yhtenäisyyspalaveriin. Tämä vastasi yhdistyksen vuosikokousta. Siellä katsottiin miten yhteiset rahat oli käytetty, ja kuinka paljon kukin ryhmä oli voinut tukea yhteistä toimintaa lahjoittamalla ryhmätukea. Ryhmätuen lista, sekä tulot ja menot julkaistiin aina AAL-lehdessä. Yhtenäisyyspalaverissa myös suunniteltiin tulevaa toimintaa. Käsiteltävistä asioista lähetettiin ennakkoon mahdollisimman perusteellista tietoa ryhmille, jotta ne voivat käsitellä asioita omissa asiakokouksissaan ja kertoa sitten ryhmänsä ryhmäomatunnon asiasta.
Ryhmäomatuntohan tarkoittaa sitä, että asiasta puhutaan niin kauan, ettei tarvitse enää sanoa, että ryhmässä on erilaisia mielipiteitä asiasta. Kun yhtä asiaa käsitellään tarpeeksi kauan, niin että jokainen saa sanoa kaiken sanottavansa, ja pidetään mietintätauko, 10 minuuttia tai viikko, niin ihmeesti asiassa alkaa löytyä piirteitä joista kaikki voivat olla yhtä mieltä. Tämä päätöksentekotapa on hidas ja kysyy kärsivällisyyttä, mutta tätä käytettiin aikaisemmin aina kaikissa Yhtenäisyyspalaverin asioissa. Palveluedustajat olivat kokouksessa kertomassa oman ryhmänsä ryhmäomatunnon asiasta.
Yhtenäisyyspalaveri järjestettiin parhaimmillaan niin, että aikaa oli koko viikonloppu. Kokemus osoitti, ettei kokousta kannattanut järjestää vain yhdeksi päiväksi. Silloin ilmapiiri oli epäluulon ja pelon sävyttämä, yhtenäisyyttä ei löytynyt, ja kaikkien asioiden käsittely vei paljon aikaa ja oli raskasta kaikille. Perjantaina tultiin paikalle ja esittäydyttiin toisillemme askelpalaverissa. Alkoi muodostua luottavainen ja tuttu aal-ilmapiiri, ja usko siihen että me kaikki tahdoimme hyvää aal:lle. Lauantaina käsiteltiin kaikkia asioita yhdessä tai pienissä ryhmissä. Varsinainen yhtenäisyyspalaveri oli vasta sunnuntaina, kun kaikkia asioita oli jo ehditty käännellä ja väännellä, ja ryhmäomatunto alkoi muodostua. Kun sitten päätöksen teon aika koitti, voivat kaikki olla yhtä mieltä päätöksestä, ja näin tämä viikonloppu todellakin edisti Yhtenäisyyttä. Äänestämällä päätöksiä ei tehty. Voitiin käyttää lyhyttä mielipidekierrosta, ja jos siinä asioista oltiin vielä jyrkästi eri mieltä, se osoitti ettei yhteisö ollut vielä valmis asiaa päättämään. Tällainen asia palautettiin ryhmiin.
Ryhmiin palauttaminen tarkoitti sitä, että asiasta kirjoitettiin kirje, joka lähetettiin kaikkiin ryhmiin, ja pyydettiin niitä käsittelemään asiaa. Jonkun ajan kuluttua päätöstä voitiin tiedustella puhelimitse tai kirjeitse, mutta jos asiasta oli edelleen kovin erilaisia mielipiteitä, sen käsittely lykättiin seuraavan vuoden yhtenäisyyspalaveriin. Koko AAL:n yhtenäisyyttä pidettiin tärkeämpänä kuin päätösten nopeutta.
Tällainen päätöksentekotapa kehittää kärsivällisyyttä ja nöyryyttä. Hidas päätöksenteko esti ahdasmielisyyden ja rajoittuneisuuden vaikutusta, ja edisti ymmärryksen ja monipuolisuuden hyväksymistä yhteisössämme. Pystyi helpommin hyväksymään sen, että vaikka MINÄ en ehkä asiaa tarvitsekaan, niin joku toinen voi sitä tarvita. Yhtenäisyyspalaveriin saivat osallistua kaikki halukkaat aal:n jäsenet, sillä kiinnostusta yhteisiin asioihin pidettiin arvokkaana ja yhteistä menestystämme edistävänä.
Toimikuntalaisten oli tärkeätä muistaa, että he olivat vain palvelemassa yhteisöä, eivät johtamassa sitä. Heidän ei pitänyt langeta kuvittelemaan, että heillä pitäisi olla suurin viisaus päättää asioista. Jos he vuoden aikana joutuivat tilanteeseen, joissa he olivat neuvottomia, heidän piti aina palauttaa asia ryhmiin, eikä toimia oman päänsä mukaan.
Tämän yhteydenpidon välineeksi luotiin AAL-keskustelupalsta. Toimikunnan piti aina laittaa sinne kaikkien luettavaksi kokoustensa pöytäkirjat sekä tuoda siellä esiin kaikki ajankohtaiset asiat. Siellä julkaistiin tulevien tapahtumien ilmoitukset, ja niistä pystyi näppärästi esittämään kysymyksiä ja saamaan vastauksia pikaisesti. Kaikki ryhmät pystyivät antamaan palautetta toimikunnalle keskustelupalstan kautta sekä esittämään toiveitaan heille. Ja koska tämä kirjeenvaihto jäi muidenkin ryhmien näkyviin keskustelupalstalle, oli toiminta läpinäkyvää ja yhteydenpito toimikunnan ja kaikkien aal:n jäsenten välillä vilkasta. AAL:n toiminnassa ei ollut mitään salaista, vaikka tunsimmekin toisemme vain etunimillä.
AAL-keskustelupalsta palveli myös sanoman saattamisen tärkeää tehtävää vuorokauden ympäri, missä päin maata hyvänsä. Suuri osa keskusteluista oli avoinna kaikille, joten niitä pystyi lukemaan, vaikka ei ollut osannut kirjautua. Tämä oli hyvä väylä tutustua aal-toimintaan, ja hakeutua sitten ryhmiin. Hakemalla tunnukset pystyi kirjautumaan, ja osallistumaan kaikkiin keskusteluihin. Saattoi keventää mieltään ja osallistua virtuaalipalaveriin, jossa oli samat kommentoimattomuuden säännöt kuin oikeassakin paltsussa. Pystyi tutustumaan toisten lähettämiin kirjallisuus- tai elokuvavinkkeihin. Saattoi keskustella ryhmien käytännöistä, esim. saattoiko ryhmä toimia, vaikka ryhmän vetäjää ei oltu nimetty, millaisia kokemuksia muilla oli vapaasta puheenvuorojärjestyksestä tai kellon käytöstä. Sai myös neuvoja ryhmän perustamiseen tai kummin etsimiseen. Kirjautumattomallekin näkyivät kaikki keskusteluiden otsikot, joten homma näytti houkuttelevalta. Moderaatoreita oli vain muutamia, eikä heillä juuri hommia ollut, sillä kaikki osallistujat arvostivat saamaansa apua ja hyötyä.

AAL:ssä täytyi olla myös joku elin, joka pystyi tekemään laillisia sitoumuksia, eli avaamaan pankkitilin, varaamaan kokouspaikkoja ja tilaamaan kirjallisuuden painatuksia monistamoista. Tätä varten oli AAL keskuspalvelu ry. Keskuspalveluun kuului toimikunnasta neljä henkeä, jotka luopuivat nimettömyydestään ja antoivat koko nimensä yhdistysrekisteriin. He muodostivat tämän AAL keskuspalvelu ry:n hallituksen. Yhdistyksen vuosikokous pidettiin Yhtenäisyyspalaverin yhteydessä. Edellisen vuoden rahaliikenne käsiteltiin, ja tili- ja vastuuvapaus myönnettiin hallitukselle. Koska rahoja ei alkuun ollut kertynyt, joutuivat nämä ihmiset joskus lainaamaan omia rahojaan yhdistykselle esim. kirjallisuuden lunastamiseksi painosta. Kun ensimmäinen AAL:n käsikirja, englanninkielinen ns. Iso kirja tilattiin USA:sta, joutui eräs hallituksen jäsen käyttämään omaa luottokorttiaan tilauksen maksamiseen, että se saatiin tullista ulos.

Silloin kun rahaa oli vähitellen kertynyt seitsemännen perinteen eli lahjoitusten avulla ja tapahtumien järjestämisestä, voitiin tukea vähävaraisten tulokkaiden osallistumista viikonloppuihin. Monien kokemus oli se, että vaikka ryhmissä käyminen oli suureksi avuksi, niin toipuminen otti suuria harppauksia eteenpäin aina viikonlopun jälkeen. Viikonloput olivat parantavia. Oli rakastava ja hyväksyvä aal-ilmapiiri, välitön rehellinen keskustelu ja ihmisten kosketus. Usein viikonlopuissa pystyi rauhallisesti keskittymään vaikeisiin omiin asioihinsa, kuten neljännen askeleen itsetutkiskeluun ja sen jakamiseen viidennessä askeleessa, tai hyvitysten miettimiseen. Usein käytettiin myös tapahtumakummeja, eli kummisuhdetta joka kesti vain tapahtuman ajan. Ihmisiä kosketeltiin usein palaverin jälkeen halaamalla, jos molemmat sitä halusivat. Patjapalaverin aluksi oli luvallista kysyä saiko tulla toisen kainaloon opettelemaan turvallista läheisyyttä, ja oli aivan yhtä hyväksyttyä vastata kyllä tai ei. Rakkaudellisessa ilmapiirissä oli hyvä opetella tunnistamaan ja ilmaisemaan omia rajojaan.

[vesiheina]

Hei,
lähetin tän jutun aal-Perhoseen, kun ajattelin, että vanhat jutut ehkä kiinnostaa. Uusin Perhonen tuli, viimeinen sivu tyhjänä, ja sähköpostiin oli tullut tällainen vastaus:

Hei!
Olen vastaanottanut ja tallentanut jutun, mutta sitä ei julkaista
Perhosessa, koska se ei tue yhtenäisyyttä.
Terv. Anna

Eli menneisyytemme tunteminen ei edistä yhtenäisyyttä. Jotenkin tulee mieleen sairaat perheet: älä kuule, älä näe, älä tunne. Mutta eihän tässä yhteisössä kai terveitä olekaan...

[Krisse]

Voi p***a.

Yritin kirjoittaa jotain. Ei pysty. Ei kertakaikkiaan pysty!!! Tää pitää suunsa kiinni jatkossakin.

Vesiheinä, force b with you.

[vesiheina]

Krisse,
ois kiva jos nähtäis joskus. Oon kaivannu.
Hommat menee niin kuin menee, ja kaikenlaisia aikoja seuraa toisenlaisia aikoja. Kai siihen voi luottaa. Ehkä tää on tarpeellista. Köpiksen maailman aal-kokouksessa tajusin, että moninaisuutta piisaa, ja Eheytys on ihan ok niitten mielestä. Kaikenlaisilla tavoilla tätä aal-työtä tehdään muuallakin, ja askeleetkin on vain ehdotuksia.
Miten haukut jakselee?

[TapsaK]

Perinteet = yhtenäisyys = historia.

Kiitos Vanha pj.
On hyvä, että muistelmasi ovat edes täällä tallessa. Ne nousevat ajan saatossa arvoon arvaamattomaan.
Itse olen toisessa 12-askeleen toveriseurassa seurannut, kun alku-ajan tapahtumia yritetään epätoivoisesti
kartoittaa, mutta mukaan tulee muistin vääristymää ja olemattomia asioita.
Ei historiaa pääse pakoon kuten Suomikaan maantiedettä.
sano

[Ilvi100]

Olipa mukava lukea tämä muistelu - suuret kiitokset!
Luin virtahevon jo silloin kun se ilmestyi ja pari muutakin saman tekijän kirjaa mutta en tiennyt että hän on ollut käynnistämässä Suomeen aal:aa. Kiitokset hänellekin jos tämä nyt hänet tavoittaa.
Olen käynyt ryhmässä 7 kertaa mutta nyt on ollut parin kk:n tauko. Sain ryhmistä voimaa ja ajattelin että selviän sillä kun tiedostan asiat - toki niin olen luullut aiemminkin, eikä pelkkä tiedostaminen ole auttanut ilman työtä vanhan pois oppimiseksi. Jotenkin olen olllut taas hukassa.
Siksi on tiistana tarkoitus taas mennä ryhmään.
Iso kirja puhuu aal:sta elämäntapana - vierastin sitä että loppuelämän kävisin ryhmissä mutta kun luin kirjaa uudelleen, ymmärsin asian laajemmin. Mietin kummin pyytämistäkin mutta siihen en ole ollut vielä valmis - jotenkin on tuntunut vielä niin omavoimaiselta olo mutta sehän johtuu vain siitä etten ole askeltanut vielä askelia.
Olis mukva kuulla jonkun sellaisen kokemus joka on läpikäynyt kaikki askeleet ja saanut henkisen minänsä silllä tavalla tasapainoon että sisäinen lapsi kokee olevansa rakastettu ja voi rakastaa toisia aidolla lähimmäisen rakkaudella.
Yst terv Ilvi100

[vesiheina]

Hei Ilvi,
ehkä ei ole tarpeen ajatella "kummia" mitenkään juhlallisena.
Kummius on yksinkertaisimmillaan jakamiskeskustelu. Molemmat puhuvat, molemmat kuuntelevat, ja tilanne on luottamuksellinen eikä kuultua kerrota muille.
Kummi voi olla jossain tapahtumassa, ettekä ole ehkä tavanneet ennen ettekä ehkä tapaa koskaan sen jälkeenkään.
Jos pyydät itsellesi kummin, voitte myös sopia asian niin kuin haluatte. Jo se, että saa kerran rauhassa kertoa toiselle elämäntarinansa, on aika ylellinen tilanne.
AA:n puolella joillakin kummi voi olla lähes huoltajaan verrattava tukihenkilö, joka huolehtii siitä että tulokas jaksaa raahautua ryhmään. Tämä johtuu siitä, että alkoholi aiheuttaa selkeän kuolemanvaaran, ja AA:n jäsenet ovat sen itse kokeneet. Meillä tilanne on harvoin niin kauhea. Ihmiset sopivat keskenään miten asian hoitavat.

Onpa kummi millainen vain, ja kummisuhde millainen vain, niin mielestäni aal:ssä eli aca:ssa parasta on se, että saa tuntea olevansa hyväksytty sellaisena kuin on, ja että aina saa mennä ryhmään kun niin haluaa. Ryhmä voi kokoontua myös vaikka lounaalle tms, ja ryhmäkavereista voi kehittyä tavallisia ystäviä. Tärkeä elementti toipumisessa ja ihmisenä kasvamisessa on yhteys toisiin ihmisiin.

Miulle tärkeitä oppeja ovat olleet: olen ihan ok, olen ihan tarpeeksi hyvä. 10 % ihmisistä ei kuitenkaan pidä minusta, teenpä mitä vain, joten miksi yrittää hullun lailla olla muuta kuin olen?
Tervetuloa porukkaan! Ei hullumpaa seuraa, tämä aca/aal.
Liisa