Ensimmäinen kerta ryhmässä?

Avoin kyselypalsta AAL:ään menemistä harkitseville ja uusille alkkareille. Alkkarit vastaavat.

Valvoja: webmaster

Ensimmäinen kerta ryhmässä?

ViestiKirjoittaja Marvilla » 10 Elo 2010, 17:57

Huomaan, että montaa muutakin tuntuu pelottavan ryhmään ensimmäistä kertaa meneminen. Minusta ajatus tuntuu lähes mahdottomalta. Olen tottunut esittämään iloista ja vahvaa ja pakenemaan roolini taakse piiloon. Silti kärsin valtavasti ihmis-pelostani ja sosiaalisten tilanteiden vaikeudesta.

Voisitteko "konkarit" siis kertoa vaikka ensimmäisestä kerrastanne ryhmässä?
Marvilla
 
Viestit: 30
Liittynyt: 23 Kesä 2010, 13:55

ViestiKirjoittaja kirjava » 10 Elo 2010, 23:28

Marvilla, minustakin ajatus ryhmään menemisestä tuntui mahdottomalta vuosia - pelkäsin yli kaiken että kaikki mitä olen padonnut, ryöppyää minusta ulos, kukaan ei ymmärrä sitä ja joudun häpeämään niin etten enää ikinä kehtaa mennä ryhmään uudelleen.

Kun sitten aikanaan olin päässyt niin pitkälle että päätin mennä, viivyttelin matkalla ja koetin vetkutella niin että myöhästyisin eli en voisikaan mennä. Ilmeisesti halu päästä ryhmään oli hiukan suurempi kuin pelko, koska löysin tieni ryhmätilan pöydän ääreen. Vastaanotto oli lämmin, tosin ihmettelin että miten ne nyt noin ystävällisiä voivat olla minulle, ottavat noin vain mukaan kuin vanhan tutun.

Kaikki ei ryöpynnytkään minusta, sen sijaan pidättelin itkua kun en suostunut uskomaan että niiden pöytien ääressä oli itketty, naurettu, purettu tunteita enemmänkin. Olin varma että valehtelevat, kunhan sanovat. Kun en voinut suoda itselleni oikeutta ilmaista tunteitani, en uskonut että se olisi mahdollista kenellekään muullekaan. Muita kuunnellessani löysin kuitenkin jokaisesta omaa itseäni, ja aloin oppia etten ole yksin. En olekaan omituinen kummajainen jossa on jotakin karmeasti pielessä.

Ja minäkin olen ollut suurimman osan elämääni todella ujo ja arka, sosiaalisten tilanteiden pelkoa täynnä sekä vakuuttunut siitä, etten ikinä kykene edes osasta pelkojani vapautumaan. Vakuuttunut siitä ettei minulla ole samoja oikeuksia sekä mahdollisuuksia kuin toisilla. Taisinpa olla väärässä niiden oletusten kanssa :D

Lämpimästi tervetuloa ryhmiin, Marvilla, kannattaa kokeilla!
kirjava
 
Viestit: 26
Liittynyt: 28 Kesä 2007, 17:43

ViestiKirjoittaja Murmeli » 15 Elo 2010, 21:37

Ensimmäinen kerta oli tukala, joskin poislähtiessä hyvin helpottunut.

Pelkäsin kovasti sitä että hajoan atomeiksi, ja jään johonkin psykoositilaan, kun kaikki paha olo purkautuu itkuna ja huutona.

Niin ei kuitenkaan käynyt, tosin olin itkuisen oloinen jo alkumetreiltä. Vähän tirautin omilla puheenvuoroillani, olisin kai tirauttanut paljon enemmänkin, mikäli olisin uskaltanut kertoa enemmänkin. Pidin puheenvuoroni siis maltillisina.

Ensimmäisestä kerrasta on jäänyt mieleen erityisesti palaverin alku. Vastassa oli kaksi sympaattista henkilöä jotka suhtautuivat kuin ihmiseen. Tästä oli aika paljon apua. Mutta toisaalta tämä on myös alkkareiden keskuudessa aika tyypillistä. Uusiin ryhmäläisiin suhtaudutaan ensi kerralla ja myös sen jälkeen kuten ihmisiin :wink: Kuulostaa simppeliltä, eikö? Mutta entäs tuolla "oikeassa maailmassa" muiden ihmisten keskuudessa...

Mieleen jäi myös palaverin alussa palaveritila. Karu ja raihnainen paikka, mutta olisin voinut jäädä sinne vaikka yöksi.

Ensi kokemus oli hyvin hämmentävä, mutta enpä ole noista vielä poiskaan jättäytynyt. Enkä aio ainakaan näillä näkymin vielä pois jättäytyä.
Murmeli
 
Viestit: 68
Liittynyt: 20 Marras 2009, 17:14

ViestiKirjoittaja thesecret » 27 Elo 2010, 13:14

Olen aivan noviisi näissä keskustelupalstajutuissa. Saas nähdä mihin kohtaan tämäkin viesti päätyy...

Mutta asiaan. Näiden keskustelujen lukeminen on ollut todellinen harppaus. Olen tyyppiä se, joka on kova, vahva, selviytyjä, menestyjä ja ulkoisesti kaikki keskivertoa paremmin, ehkä. Minun keinojani selvitä?

Olen nelikymppinen ja kasvanut äidin ja isäpuolen alkoholinkäytön varjossa. Olen tuntenut koko elämäni olevani huonompi kuin muut, vaikka "kovilla mittareilla" olen menestyjä. Haen hyväksyntää menestymiselläni ja hyökkään puolustukseksi, kun joku asettuu minua vastaan. En siedä omaa heikkouttani, enkä siedä sitä muissakaan. Tyhmyys ja heikkous muissa ihmisissä halveksuttaa minua yhtä paljon kuin ne olisivat minussa itsessäni. Rajua tekstiä, tiedän. Kuitenkin sisällä tunnen olevani riittämätön, huonompi kuin muut, ei-mielenkiintoinen ja vieläpä tyhmempi kuin muut. Mikään maailmassa ei puhu tämän puolesta - päinvastoin. Oma ankaruuteni itseäni kohtaan on kuitenkin vankkumatonta. Onko tämä tyypillistä alkoholistien lapsille vai olenko vain muuten vinksallaan?

Ryhmään menenminen kauhistuttaa. Jo näitä viestejä lukiessa itkettää, enkä ihan tiedä miksi. Ryhmään menemällä joutuisin konkretisoimaan itselleni oikeasti olevani heikko ja erilainen ja se pelottaa. Valheessa on itsenikin helpompi olla? Mitä voin odottaa vertaistuelta? Tasaantuuko kaksi puoltani? Hyväksynkö lopulta itseni? Kertokaa pls kokemuksianne ja mielipiteitänne, jotka olette jo asioissa edenneet. Olen niistä kovin kiitollinen.
thesecret
 
Viestit: 1
Liittynyt: 26 Elo 2010, 18:04

ViestiKirjoittaja Korppi » 28 Elo 2010, 14:21

Thesecret:
En osaa sanoa ryhmistä, mutta jo pelkkä tämä keskustelupalsta on auttanut minua todella paljon, sain kertoa koko tarinani edes jonnekin. Se helpotti.Samaten eräs uusi ihminen elämässäni. Matkani on kuitenkin vielä alussa. Täällä on mahtavia nousuja muiden elämästä ja ne antavat toivoa.

Ymmärrän tarinaasi ja taitaa olla yleiseltä alkkisten lapsille tuo mitä kirjoitit. Kuulostaako tutulta: "avun pyytäminen on heikkoutta", "kyllä minä jaksan", "mitä tuokin valittaa", "mikseivät nuo hoida hommiaan". Ja toisaalta "miksi mä en osaa tätä", "minun on oltava täydellinen" "tossakin mokasin". Täydellisyys on minimi. Yhtäaikaisesti on kaikkia muita parempi ja samalla alempi.

Et ole yksin. Et täällä, etkä maailmassa. Todellisuudessa sinullakin on perusihmisarvo, jota kukaan ei voi sinulta viedä. Maailmassa on hyviäkin ihmisiä, vaikka se on vaikea uskoa.
IMHO heikkoutensa myöntämisen voi kokea vahvuudeksi.

kuten minutkin toivotettiin tervetulleeksi, haluan toivottaa sinut tervetulleeksi. Toivotan sinulle hyvää matkaa ja mielenrauhaa.
Korppi
 
Viestit: 75
Liittynyt: 01 Elo 2010, 09:49

ViestiKirjoittaja Marvilla » 14 Marras 2010, 17:32

Tuossa iltalenkillä tarpoessani aloin taas miettimään ryhmää ja sitä olisiko minulla rohkeutta lähteä paikan päälle joskus.. Kertokaahan millaista niissä ryhmissä on, joissa käytte? "Eteneekö" se ryhmä jotenkin vai voiko mukaan tulla milloin vain? Kauanko siellä yleensä ollaan ja onko se pääasiassa ihan vapaata jutustelua?

Mulla oli tuossa taas jo parempikin kausi välissä, mutta nyt taas tuppaa nousemaan menneet asiat pintaan.. Oon ollu viime aikoina enemmän yhteyksissä äitiin ja sen kyllä tunnen ja huomaan joka solussani :( Pelkkä yhteydenpito saa mut muuttumaan ihan toiseksi ihmiseksi.. Itsetunto tippuu nollaan ja yöunet menee. On vaikeaa olla ihmisten joukossa.
Marvilla
 
Viestit: 30
Liittynyt: 23 Kesä 2010, 13:55

ViestiKirjoittaja Murmeli » 15 Marras 2010, 20:39

Moi,

Ryhmissä ei ole "virallista" protokollan mukaista "etenemistä", joskin ryhmät voivat hahmotella itselleen perusperiaatteita askelten läpikäymisestä, joka yleensä on kronologinen. Eli askeleita käydään järjestyksessä.

Monesti palaverin alussa voidaan kysyä toiveita, jos jollakulla on mielessä jokin askelista erityisesti joka käydä läpi.

Jos ryhmään tulee tulokas tai pidemmän paussin pitänyt, tällöin - erityisesti uuden tulokkaan tapauksessa - käydään läpi 1. askel.

Tässä yksi esimerkki toimintatavasta.
Murmeli
 
Viestit: 68
Liittynyt: 20 Marras 2009, 17:14

ViestiKirjoittaja nemivoltti » 19 Marras 2010, 21:47

Moi kaikki!

En ole konkari vaan juuri äskettäin kävin ensi kertaa Aal:n ryhmässä. Mua jännitti vähän mennä, lähinnä mun omat mahdolliset fiilikset (joku itkukohtaus tms) , mä en sinänsä pahemmin jännitä sosiaalisia tilanteita ja olen kova puhumaankin. No, se mikä oli yllätys ja joka hyvin nopeasti muuttui hyväksi sellaiseksi, oli se että ryhmässä ei suinkaan keskusteltu (paitsi ihan alussa, välitauolla ja poislähtiessä) vaan jokainen (joka halusi) puhui vuorotellen tietyn ajan minuuttia (riippuu osaanottajamäärästä). Oli hienoa kun SAI vaan kuunnella. Mua vähän itketti ja melkein tutisuttikin ekalla puheenvuorolla, mutta se ei oikeestaan sitten hävettänytkään. Mä olin tosi iloinen kun lähdin sieltä ja olen ollut jotenkin tosi rauhallinen ja hyvällä tuulella sen jälkeenkin! Ja se mikä on ollut jännää, on se että mulla tulee ilmeisesti aika helposti fiilis sosiaalisten tilanteiden jälkeen että mä mietin oonko puhunu liikaa tms. Nyt ei ollut ollenkaan sellainen fiilis. Ja kun teksteissä puhutaan rakkaudesta ryhmäläisiin niin hämmentävästi mä jotenkin ymmärrän ja tunnen sen mitä siinä tarkoitetaan. Oikeesti suosittelen kaikille menemään ryhmään (ainakin kokeilemaan). Se on selkeesti aivan sama minkälainen persoona tai minkälaiset sun taustat on (tietty Aal:ssä kaikilla on ollut perheessä päihdettä tms) jotenkin niillä ei ole silleen merkitystä. Siellä ollaan jakamassa samanlaisia ja erilaisia kokemuksia, kuitenkin saman aiheen ympäriltä. Mikä ei tarkoita etteikö siellä voisi tutustua paremminkin johonkin jos tuntuu että juttu luistais (näin mulle kerrottiin). Tsemiä kaikille.
nemivoltti
 
Viestit: 6
Liittynyt: 20 Loka 2010, 13:45
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja mökötti » 28 Loka 2011, 14:21

Minä lueskelin kesällä tätä palstaa ja ketjua kovasti kun pohdin itse ryhmään lähtemistä. Nyt luen itseni jo noihin aloittajan nimeämiin "ryhmäkonkareihin" ja uskallan vastata ja jakaa oman kokemukseni :)

Minä lähdin ensimmäisen kerran ryhmään aika pian sen jälkeen kun olin Aal:stä kuullut. Tai no, yksi ystäväni vinkkasi Aal:stä jo vuosia sitten ja silloin kyll äpalstaa taisin lueskella mutta mitään akuuttia kriisiä ei ollut silloin päällä ja asia jäi sikseen.
Kesällä masennuin ja ahdistuin kuitenkin kovasti ja olin valmis tekemään mitä tahansa että olo paranisi, jopa lähtemään avautumaan ryhmään tuntemattomien ihmisten seuraan.
Ajattelin silloin että no, tuskin minä mitään kovin syvää yhteyttä tulen muiden kävijöiden kanssa saavuttamaan mutta jos tuosta jotain apua on niin käydään nyt sitten kokeilemassa.

Ensimmäisellä kerralla meitä oli paikalla noin 8 henkilöä. Vetäjä selosti minulle illan kulkua ja tuntui että kaikki info menee yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. :roll:
Istuimme pitkän pöydän ympärillä ja joimme teetä, aloitimme ensimmäisestä askeleesta kun kerran minä olin uutena mukana, pidettiin siis ns. tulokaskokous.
Minua jännitti oma puheenvuoro ja kun se tuli niin purskahdin kyllä välittömästi itkuun niin kuin olin arvannutkin, kaikki se ahdistus vyörysi vaan ulos.
Kukaan ei reagoinut mitenkään kummemmin siihen kuitenkaan eikä minua kyllä edes hävettänyt tms. :)

Sain tosi paljon kuuntelemalla muiden puheenvuoroja, niin tuttuja ajatuksia kävi muutkin läpi ettei olisi uskonutkaan.
Kaikki paikalla olijat tuntuivat myös kamalan ystävällisiltä enkä edes ollut ainoa joka itki :)

Suosittelen aivan sydämeni pohjasta kaikkia asian kanssa painiskelevia kokeilemaan ryhmässä käyntiä, eihän siinä mitään menetäkään.
:)
mökötti
 
Viestit: 14
Liittynyt: 09 Elo 2011, 15:30

ViestiKirjoittaja Sionnach » 25 Marras 2011, 00:20

Entäs kun, et tiedä oletko enemmän alkoholistin lapsi vai itse alkoholisti. Lapsia ei ole tietenkään, mutta kumpi minä sitten olen?
Sionnach
 
Viestit: 9
Liittynyt: 27 Heinä 2011, 20:21

ViestiKirjoittaja Akvara » 25 Marras 2011, 04:36

Sionnach, ei tarvitse tietää. Ryhmissä on ihmisiä, jotka ovat molempia (siis sekä alkoholisteja että alkoholistien lapsia) Osa käy sekä AAL:ssä että AA:ssa. Sekin on mahdollista!

Rohkaisen kaikkia lähtemään mukaan ryhmiin! Vaikka ryhmään meneminen on kammottavaa ekalla kerralla, huomaatte, että se kannattaa! Ryhmissä saa olla juuri sellaisena kuin on, ei tarvitse sanoa mitään jos ei halua jne. Itse lupasin itselleni matkalla ensimmäiseen ryhmääni, että minun ei tarvitse sanoa mitään (ei siis yhtään sanaa), jos tuntuu pahalta, mutta menen paikalle joka tapauksessa. Ryhmän ilmapiiri oli kuitenkin niin lämmin, että käytin jopa puheenvuoron ja juttelin ihmisten kanssa. Ette ole ensimmäisiä uusia ryhmässä ja vanhemmat konkarit osaavat kyllä hoitaa homman niin, että tunnette olonne hyväksi. (Jokaisella meistä on muistissa se eka kerta ryhmässä...)

Itselleni mieletön kokemus oli se, kun oikeastaan ensimmäistä kertaa pystyin ryhmässä luottamaan siihen, että ihmiset ymmärtävät mitä yritin kertoa. Ei siis ollut tarvetta kaunistella asioita tai pelätä ihmisten reaktioita. Ryhmässä koin ensimmäistä kertaa elämässäni yhteenkuuluvuutta ihmisten kanssa. Minulle nimittäin perheen rikkinäisyys on aiheuttanut syvän ulkopuolisuuden tunteen ja siksi on vaikea kokea kuuluvansa porukkaan tai saada kokemusta siitä, että tulisi kuulluksi tai ymmärretyksi.
Akvara
 
Viestit: 8
Liittynyt: 16 Tammi 2011, 17:37
Paikkakunta: Helsinki

Re: Ensimmäinen kerta ryhmässä?

ViestiKirjoittaja Laila » 05 Maalis 2012, 21:54

Minä olin tänään ekaa kertaa ryhmässä, en tosin aal:n vaan al anonin. Aion mennä kyllä nyt aal ryhmään myös, koska al anonissa oli paljon ihmisiä joiden puoliso joi. Mutta kuitenkin, vastaanotto oli erittäin lämmin ja hetihän mulla alko alahuuli väpättämään jo siitä miten hyvin mut otettiin vastaan.

Täytyy sanoa, että AIVAN turhaan olen tehnyt vuosia aikomusta ryhmään menoon ja aina jänistänyt. Ei ole mitään syytä kyllä pelätä sinne menoa. Minäkin itkin siellä niin, että päätä särkee nyt, mutta en edes hävennyt sitä, ihme ja kumma. Itkuun ei suhtauduttu yhtään kummallisesti. Tosi lämmin tilaisuus oli ja helpottavaa. Sain luettavaa sieltä ja tervetuloa uudelleen kovasti sanoivat.
Laila
 
Viestit: 23
Liittynyt: 25 Heinä 2011, 20:01

Re: Ensimmäinen kerta ryhmässä?

ViestiKirjoittaja Pirpana » 06 Maalis 2012, 11:45

Löysin paikkakunnaltani Al-Anon ryhmän, jossa kävin ensimmäistä kertaa viime viikolla. Tiedän olevani enemmän Aal, kuin mitään muuta, mutta halu vertaistukeen on niin vahva, että menen vaikka aa palavereihin, jos niistä on apua.
Pelkäsin. Aina kun joudun menemään jonnekkin ilman roolia, omana itsenäni (kuka se sitten lieneekään) olen aivan kauhusta jäykkänä. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa, kurkku meinasi turvota kiinni. Vasta kun selitin itselleni, että minua SAA jännittää, ei se haittaa, sain voimaa lähteä.
Vastaanottamassa oli 3 naista, joista jokainen halasi lämpimästi. Avasin keskustelun, hei olen Pirpana, olen Alkoholistin vaimo, olen alkoholistin aikuinen lapsi ja olen alkoholisti. Saanko puhua puheenvuorossani lähinnä siitä lapsesta, koska tiedän että kaikki nämä muut ongelmat juontavat juurensa sieltä.
Minut otettiin niin hyvin vastaan. Muutkin alkoivat miettiä enemmän omaa lapsuuttaan ja sen vaikutusta tämänhetkiseen tilaan. Voi miten ihana tunne. Minut otettiin vakavasti, mutta lempeästi vastaan.

Olipa ryhmä mikä hyvänsä, meillä kaikilla on samanlaisia pelkoja, sama mustapilvi selkämme takana. Ilmenee se minkälaisena tilanteena tahansa, jollain on täsmälleen samanlaisia kokemuksia. Et ole yksin.

Muista, me rakastamme sinua hyvin ainutlaatuisella tavalla. Kokemuksesi ja hyvinvointisi on meille tärkeä. Sinä olet tärkeä. Tarvitsemme toisiamme. Tervetuloa mukaan :)
Vapaus ei ole päämäärä, se on matka.
Minä olen vapaa.
Minä julistan sen <3
Pirpana
 
Viestit: 167
Liittynyt: 07 Joulu 2011, 18:59

Re: Ensimmäinen kerta ryhmässä?

ViestiKirjoittaja Laila » 06 Maalis 2012, 14:42

Ihana pirpana, että sullakin meni hyvin ryhmässä :D Minä olen kanssa niin pelkuri kun täytyy mennä omana itsenään, koska koen olevani kamalan herkkä ja ujo, mutta esitän puheliasta ja itsevarmaa ihmistä. Sinne menin omana itsenäni, jännittäen ja välillä kun kerroin asioita niin tuntui, että mun vartalo värisi. Sekään ei hävettänyt yhtään. Oli erittäin hmm...mikä olisi oikea sana.... jotenkin oli niin kovin helpottavaa ja samaanaikaan unenomaista olla siinä toisten ventovieraiden kanssa ja puhua asioista joita ei ikipäivänä ole uneksinutkaan sanovansa kellekkään. Ja minä olen oikeasti todella levoton ihminen, en missään saa rauhaa, en kykene odottamaan mitään jne...

Mutta siellä jokin ihmeen rauha vain laskeutui muhun. Kuuntelin ihan rauhassa muiden puheita ja puhuinkin hitaasti vaikka normaalisti puhun hirveää kyytiä. Jäi hyvä fiilis, tosin olin ainut alkoholistin lapsi. Muut olivat puolisoita.
Laila
 
Viestit: 23
Liittynyt: 25 Heinä 2011, 20:01

Re: Ensimmäinen kerta ryhmässä?

ViestiKirjoittaja Pirpana » 06 Maalis 2012, 19:29

Minusta tuntui ihan samalta. Hyvin rauhalliselta, vaikka välillä puheenvuorooni tuli pitkiä taukoja, koska itkin niin kovasti. kaikki malttoivat odottaa ja antaa minun jatkaa omaan tahtiin. Upea, ihana tunne.

Luulen että puolisoillakin on samoja ongelmia. Ovathan he jostain syytä ajautuneet naimisiin alkoholistin kanssa. Ei ihminen jonka lapsuus on ollut "normaali" edes vilkaise sellaista ihmistä.
Toisaalta saahan sinne mennä myös Aal-ihmisenä vaikka muut olisivat mitä tahansa. Ottaa sieltä mitä haluaa ja puhuu siitä mikä itseään vaivaa. Se on kuitenkin tärkeintä. on hyvä kuulla että haluat mennä uudestaan. Siitä se alkaa, kasvu. Voimia ja aurinkoa kevääseen <3
Vapaus ei ole päämäärä, se on matka.
Minä olen vapaa.
Minä julistan sen <3
Pirpana
 
Viestit: 167
Liittynyt: 07 Joulu 2011, 18:59

Seuraava

Paluu Kysymyksiä AAL:stä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron