Tiedote lähetetty myös ryhmille
ACA:ssa tapahtuu paljon uutta ja mielenkiintoista kansainvälisellä tasolla. ACA WSO:n eli Maailmanpalvelujärjestön ja ACA Euroopan toimikunnan sivuja selaillessa menee helposti pää pyörälle kaikista eri palveluelimistä ja tapahtumista. Yhteydenpito ja osallistuminen päätöksentekoon myös kansainvälisellä tasolla on tärkeää ACA:n yhtenäisyyden kannalta. Siksi on ilo ilmoittaa, että meillä on uusi kansainvälisten asioiden vastaava Tiina, joka pitää meidät ajan tasalla ACA-yhteisön uutisista maailmalla. Tiina myös osallistuu ACA:n vuotuiseen asiakokoukseen aluepalvelutoimikunnan äänivaltaisena edustajana. Yhteydenotot kv-vastaavalle: aluepalvelutoimikunta@acasuomi.fi
1. KYSELY ACA:n UUDESTA NIMESTÄ
ACA:lle pohditaan uutta nimeä, jossa olisi mukana myös toimintahäiriöiset perheet. Viime vuonna Maailmanpalvelun asiakokouksessa päätettiin perustaa erillinen toimikunta tutkimaan toveriseuran nimen, logon ja lyhenteen muuuttamista mukaanottavammaksi. Nimenmuutoksesta päätetään vasta vuoden 2024 vuotuisessa asiakokouksessa, mutta sitä ennen halutaan kuulla mielipiteitä kaikilta toveriseuran jäseniltä.
Nimenmuutos-toimikunta kerää palautetta kaikilta ACA:n jäseniltä kyselyllä, joka on auki 31.5.2023 saakka. Kyselylinkkiä pyydetään jakamaan ryhmissä ja toimikunnissa. Täytäthän kyselyn vain kerran. Tämä kysely on englanninkielinen, mutta aluepalvelutoimikunta lähettää myöhemmin suomennoksen, niin että mahdollisimman monella on mahdollisuus vastata.
Linkki kyselyyn: https://www.surveymonkey.com/r/2GVMPFM
2. Ryhmien tiedot ajan tasalle Maailmanpalvelun ryhmäluetteloon
ACA Maailmanpalvelun ryhmäluettelossa on vanhentuneita ryhmätietoja. Vain ACA WSO:n sivuille rekisteröityneillä ryhmillä on oikeus ilmoittaa palveluedustaja ABC:hen eli vuotuiseen asiakokoukseen. Rekisteröityneitä ACA-ryhmiä pyydetään päivittämään tietonsa sinne vähintään kerran vuodessa osoitteeessa:
https://adultchildren.org/meeting/meeting-changes/
Uuden ryhmän Maailmanpalvelun ryhmäluettelosivulle voi ilmoittaa täällä:
https://adultchildren.org/meeting/meeting-register/
3. Traveler-uutisjulkaisu
ACA:n Maailmanpalvelu julkaisee kuukausittain Traveler-verkkojulkaisua, jossa on ajankohtaisia palvelutiedotteita ja tietoa toipumistapahtumista. Ryhmät voivat myös itse lähettää materiaalia julkaistavaksi Traveleriin. Verkkojulkaisun voi tilata omaan tai ryhmän sähköpostiin osoitteessa: https://acawso.org/category/the-traveler-newsletter/
4. ACA Euroopan toimikunnan uusi tapahtuma:
ACA Euroopan toimikunta aloittaa viikoittaiset kaikille ACA-laisille avoimet palaverit la 13.5. Tarkoituksena on saattaa sanomaa vielä kärsiville aikuisille lapsille ja vahvistaa yhteyttä ACA-laisten välillä Euroopassa ja muualla maailmassa. Palaverit ovat englanninkielisiä.
13.5. klo 15 Teema: Inner Child Practices (Christine)
Lisätietoa ja linkki Zoom-palavereihin: https://acawsoec.org/european-aca-meeting/?fbclid=IwAR2KuIVyB_eS0McZMtmEpDjt0Ir5VY6UJHUW6fNUmBztHEHCi8XIweBhYgA
5. MUISTUTUS! 30.4.mennessä ilmoittautuminen ACA WSO ABC*
eli ACA World Service Organisation Annual Business Conference, suomeksi ACA:n Maailmanpalvelujärjestön vuosittainen asiakokous, pidetään 6.-7.5.2023 Zoomissa. Rekisteröityjen ryhmien edustajilla on äänioikeus kokouksessa. Kaikki ACA:n jäsenet voivat osallistua kokoukseen tarkkailijoina.
Ryhmien palveluedustajien viimeinen ilmoittautumispäivä on 30.4. Ilmoittautumiset osoitteessa: https://adultchildren.org/conference/